Blogikirjoitus | 15.5.2024 | Petra Turunen
Tuoreimman eurobarometrin mukaan suomalaisten kiinnostus vuoden 2024 eurovaaleja kohtaan on selvästi vuoden 2019 vaaleja suurempi, kertoo Helsingin Sanomat. Barometristä selviää, että suomalaisille tärkeimmät arvot tulevien vaalien kampanjoinnissa liittyvät rauhaan, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan sekä demokratiaan.
Suomen nuorten äänestysprosentti on valitettavasti kuitenkin yksi matalimmista koko Euroopan Unionissa, ja tämä on tilanne, joka vaatii muutosta. Erityisesti nyt, kun Eurooppaa ja samalla koko maailmaa on koetellut 2020-luvun vaikeat maailmanpoliittiset ajat pandemioineen ja sotineen, on entistä tärkeämpää, että nuoret astuvat esiin piiloistaan ja käyttävät ääntään.
EU:n painopisteet koulutuspolitiikkaan ja korkeakoulutukseen ovat yhä suuremmat ja se on opiskelijoiden kannalta hyvin myönteinen asia. On kuitenkin tärkeää olla varmistamassa, että muutokset kohtelevat kaikkia tasa-arvoisesti. Hyvänä nostona tähän on esimerkiksi palkattomien harjoittelujen kieltäminen, joka on SAMOKin ja SYLin laatimassa korkeakouluopiskelijoiden vaaliohjelmassa yksi kärkiteemoista. Suomessa korkeakoulutuksen taso on kansainvälisesti korkea ja siksi suomalaisten meppien on merkittävää olla mukana myös meidän nuoria ja koulutusta koskevien päätösten teossa.
Miksi ihmeessä juuri Sinun pitäisi sitten äänestää?
Tähän on muutama hyvin looginen selitys. EU toteuttaa demokratiaa, jonka tarkoituksena on nimenomaan toteuttaa kansanvaltaa. Äänestämällä pääsee osallistumaan yhteiseen päätöksentekoprosessiin ja vaikuttamaan, millaiseen suuntaan ollaan yhdessä menossa. Yksittäinen ääni saattaa tuntua hyvinkin pieneltä ja merkityksettömältä, mutta suurella äänestysaktiivisuudella voidaan saavuttaa hyvinkin merkittäviä muutoksia.
Monelle EU tuntuu myös hyvin kaukaiselta ja välillä varmasti unohtuu, mihin siellä oikein vaikutetaan. Yksinkertaisesti: lähes kaikkeen. Turvallisuus, ympäristö, ilmastonmuutos, koulutus, liikkuvuus, työllisyys… Kaikki nämä ovat asioita, joista parlamentti valmistelee uusia lakeja ja yli puolet Suomen lainsäädännöstä saa nimenomaan alkunsa EU:sta. Näistäkin varmasti moni kohta koskettaa myös sinua, eikö niin?
Suomi toimii yhtenä vaalipiirinä, joten saat äänestää ketä tahansa suomalaista ehdokasta. Suomesta valitaan näillä vaaleilla 15 meppiä. Vaalit toimitetaan Suomessa 9.6.2024 ja ennakkoäänestys järjestetään kotimaassa 29.5.-4.6.2024 ja ulkomailla 29.5.-1.6.2024.
Ei pidetä demokratiaa itsestäänselvyytenä, vaan käytä äänesi!
Vaalimateriaaleihin pääset tutustumaan alla olevista linkeistä:
Tuorein eurobarometri: https://europa.eu/eurobarometer/api/deliverable/download/file?deliverableId=91746
Korkeakouluopiskelijoiden EU-vaaliohjelma: https://samok.fi/wp-content/uploads/2023/12/eu-vaaliohjelma-2024.pdf
