Tervehdys kaikille tätä blogia lukeville!
Olen Viljasen Leevi ja tällä hetkellä ROTKOn hallituksessa hallituksen varapuheenjohtajana. Toimikausina tämä on itselle jo neljäs.
Ajattelin kertoa mitä kaikkea vuodet ROTKOssa ovat antaneet itselleni ja miksi Sinunkin kannattaisi lähteä mukaan opiskelijakunnan toimintaan.
Haluan ensin taustoittaa omaa taustaani ja sitä, miten aikoinaan eksyin mukaan toimintaan. Olen kotoisin Satakunnasta Vampulasta ja jo niiltä ajoilta ennen Kemiin muuttoa minulla oli kokemusta vaikuttajana toimimisesta neljän vuoden ajalta Huittisten nuorisovaltuustosta sekä partiosta yhdistyksen hallituksesta. Muutin Kemiin opiskelemaan 2021 kesällä ja heti sinä syksynä asetuin ehdolle edustajistoon vaikken edes tiennyt silloin mikä ihme tällainen opiskelijakunta on. Se kuitenkin vaikutti itselle tärkeältä toimielimeltä opiskelijan kannalta ja olihan minulla kokemusta nuorisovaltuustosta niin ei kai tämä siitä paljoa voi erota, vai voiko sittenkin. Ensimmäisissä vaaleissani sain kyllä ääniä 19 joten saavutus kai sekin vaikken mitenkään kampanjoinut. Tämä ei sillä kertaa tosin riittänyt edustajiston paikkaan ja hallitukseenkaan en päätynyt silloin hakemaan vielä vaikka sitäkin mietin kyllä.
Pitää mennä ajassa eteenpäin syksyn 2022 alkuun, jolloin huomasin, että ROTKOn hallitukseen haetaan täydennyshaussa peräti kolmea ihmistä tapahtumavastaaviksi. Tapahtumien järjestäminenhän oli itselle tuttua jo nuorisovaltuuston ja partion kautta, joten päätin hakea sillä, olihan aiemminkin jo ROTKOn hakenut. Niinhän siinä kävi, että 13.09.2022 edustajiston kokouksessa tulin valituksi hallituksen jäseneksi toimikauden loppuun. (Välihuomiona pakko sanoa, että kertoo selvästi isosta käänteestä elämässäni, sillä näin 3 vuotta myöhemminkin tämä päivä on hyvin kirkkaana mielessä ja päivämäärääkään ei tarvinnut miettiä yhtään tätä kirjoittaessa…)
2022 toimikaudesta isoimpana muistona mielessäni on kaiken uuden oppiminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen. En myöskään ensimmäisen opiskeluvuoteni aikana ollut ikinä käynyt Tornion tai Rovaniemen kampuksella mutta jo parissa kuukaudessa niissä tuli käytyä useastikin. Opiskelijakunnassa toimiessa onkin päässyt tutustumaan hyvin laajasti kaikkien kampustemme opiskelijoihin ja työntekijöihin.
2023 toimikaudelle lähdinkin sitten mukaan ihan alusta asti, ja itselleni tuli työpöydälle sosiaalipolitiikka ja YTHS asiat. Eniten tästä vuodesta on mieleen jäänyt valtakunnalliset verkostot, jotka olivat itselle ihan uutta arkea mutta hienosti näyttivät itselle sitä, kuinka Suomen laajuisesti opiskelijoiden etuja valvotaan ja puolustetaan.
Koitti vuosi 2024 ja sen vuoden merkittävin muisto itselle on varmasti ROTKOn ehdokkaana oleminen SAMOKin liittohallitukseen. Vaikka en tullutkaan valituksi sinne pääsin silti vuoden aikana tapaamaan ympäri Suomea muita opiskelijakuntatoimijoita ja näkemään millaisissa toimintaympäristöissä muut opiskelijakunnat toimivat. Vaikka kaikilla meillä opiskelijakunnilla Suomessa on sama lakisääteinen tehtävä tehtävänä niin silti jokainen organisaatio on omanlaisensa.
2025 avasi itselle uuden aluevaltauksen sillä tulin valituksi hallituksen varapuheenjohtajaksi. Vuoden alku oli itselle muutenkin outo sillä olin valmistunut juuri joulukuussa sosionomiksi mutta silti palo opiskelijoiden asioiden edistämiseen ei ollut hiipunut ja päädyin opiskelijakunnan hallitukseen edelleen. Hetkeäkään tätä päätöstä siltikään en ole katunut sillä olen päässyt muun muassa tänä vuonna näkemään sellaistenkin asioiden ratkeamista, joita jo 2022 aloittaessani käytiin läpi ja vaikutettiin opiskelijoita ajatellen. Tätä kirjottaessa haluankin lainata meidän edunvalvonnan asiantuntija Pyhtistä, joka on sanonut edunvalvonnan toimivan parhaiten kun se ei näy paljoa opiskelijan arjessa.
Neljä toimikautta myöhemmin voin sanoa, että tästä on saanut itselle paljon uusia tuttavia ja paikkoja ympäri Suomea tutuksi. Hetkeäkään en ole sitä katunut, että aikoinaan hyppäsin suoraan opiskelijakunnan hallitukseen mukaan toimintaan ja neljä toimikautta siellä on tullut oltua edustamassa korkeakoulumme opiskelijoita.
Kannustan toiminnasta kiinnostuneita osallistumaan edustajiston kokouspäivään 27.11.2025. Jos oikein hurjaksi ryhdyt ja haluat hypätä mukaan ROTKOn toimintaan niin hae ihmeessä luottamustoimeen myös! Haettavat pestit ja hakulomake löytyvät https://lapinrotko.fi/hae-toimintaan-2026/
Tämän blogitekstin kirjoittaja on 2025 hallituksen varapuheenjohtaja Leevi Viljanen, luottamustoimija, joka ei malta alumnisoitua varmaan ikinä.
