Edunvalvonta
Opiskelijakunta valvoo paikallisesti opiskelijoiden etua opiskeluympäristössä. ROTKOon voi ottaa yhteyttä, jos opiskelija kohtaa ongelmia esimerkiksi opetuksen suhteen. ROTKO on opiskelijoiden ”äänitorvi”, sillä yksittäisen opiskelijan ääni ei kuulu niin hyvin, kuin organisaation jossa on yli kaksi tuhatta opiskelijaa.
Mitä on edunvalvonta?

Edunvalvonta on paljon muutakin kuin mielenosoituksia tai huutelua sosiaalisessa mediassa. Opiskelijakunta on aktiivisesti yhteydessä Lapin AMKin johtoportaaseen ja keskustelee heidän kanssaan asioista, mitä koulussa oikeasti tapahtuu. Opiskelijakunta jalkautuu opiskelijoiden keskuuteen keskustelemaan, vaihtamaan mielipiteitä ja erityisesti kuuntelemaan mitä opiskelijoilla on sanottavaa. Näin pystytään varmistamaan, että opiskelijoiden ääni todella kuuluu.
Opiskelijakunta tekee paljon työtä edunvalvontaan ja opiskelijoiden hyvinvointiin, mutta kaikki tehty työ ei aina näy suoranaisesti opiskelijalle. Edunvalvonta onkin suurelta osin opiskelijoille näkymätöntä vaikuttamistyötä. Vaikutukset ja muutokset tapahtuvat esimerkiksi opettajien toteuttamina opiskelijakunnan aloitteesta.
Vaikuttamistyötä ja opiskelijoiden edunvalvontaa tehdään paljon myös Lapin AMKin ovien ulkopuolella. Otamme kantaa kansallisiin asioihin, jotka vaikuttavat opiskelijoiden hyvinvointiin.
"Opiskelijakunnan tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiään. Opiskelijakunnan tehtävänä on omalta osaltaan valmistaa opiskelijoita aktiiviseen, valveutuneeseen ja kriittiseen kansalaisuuteen."
ROTKOn edunvalvonta-prosessi
Edustukset
|
Edustaja 2026 |
Varaedustaja 2026 |
|
|
Lapin AMK OY hallitus |
Laura Horsma |
|
|
Lapin AMK tutkintolautakunta |
Micaela Nakolinna |
Jenny Anttila |
|
Lapin AMK operatiivisen toiminnan työryhmä |
Elina Holm |
Aili Sova |
|
Lapin AMK Hyvinvoinnin ja ohjauksen työryhmä |
Pieta Pyhtinen, Niina Piispanen |
Anni Tainio |
|
Lapin AMK Riskienhallinnan työryhmä |
Elina Holm |
Kaisa Keihäskoski |
|
Lapin AMK Turvallisuustyöryhmä |
Elina Holm |
Kaisa Keihäskoski |
|
Lapin AMK Tuudo-työryhmä |
Kaisa Keihäskoski |
Leevi Viljanen |
|
Lapin AMK Työelämäneuvonta- ja uraohjaus työryhmä |
Elina Holm |
Aili Sova |
|
Lapin AMK Vastuullisuustyö koulutus- ja aluekehitys |
Sienna Mansikkasalo |
Anni Tainio |
|
Lapin AMK Vastuullisuus TKI ja aluekehitys |
Pieta Pyhtinen |
Anni Tainio |
|
Lapin AMK Vastuullisuus korkeakouluyhteisö |
Pieta Pyhtinen |
Anni Tainio |
|
Lapin AMK Vastuullisuus kampukset, matkustaminen, hyvä hallinto ja talous |
Leevi Viljanen |
Anni Tainio |
|
Lapin AMK A2 prosessitiimi, opintojen suunnittelu |
Pieta Pyhtinen |
|
|
Lapin AMK A3 prosessitiimi, opintojen suorittaminen |
Pieta Pyhtinen |
|
|
Lapin AMK B3 prosessitiimi, innovaatiotoiminnan suunnittelu, valmistelu ja toteuttaminen |
Pieta Pyhtinen |
|
|
Liikkuva opiskelu taustaryhmä |
Leevi Viljanen |
|
|
LUC Palveluiden johtoryhmä |
Aili Sova |
|
|
LUC ICT-projektisalkun ohjausryhmä |
Elina Holm |
Aili Sova |
|
LUC Study+ työryhmä |
Leevi Viljanen |
|
|
LUC Work+ työryhmä |
Kaisa Keihäskoski |
Leevi Viljanen |
|
LUC Global+ työryhmä |
Pieta Pyhtinen |
Sienna Mansikkasalo |
|
LUC Hyvinvointiryhmä 2025-2026 |
Sienna Mansikkasalo |
|
|
LUC Digivisio 2030 ohjausryhmä |
Elina Holm |
Aili Sova |
|
LUC Liikuntanyrkki |
Leevi Viljanen, Jenny Anttila, Anni Tainio |
|
|
YTHS terveystyöryhmä |
Pieta Pyhtinen, Jenny Anttila |
|
|
YTHS Mielenterveyden edistämisen verkosto |
Micaela Nakolinna, Jenny Anttila |
Sienna Mansikkasalo |
|
YTHS Valtuuskunta (2025-2026 varajäsen 2v kestävä) |
Leevi Viljanen |
|
|
YTHS Pohjoisen alueen johtokunta (2025-2026 2v kestävä) |
Pieta Pyhtinen |
|
|
Rovaniemi opiskelijan kotikaupunki -työryhmä |
Aili Sova, Janina Toljamo |
Hallitus |
|
Opiskelijakokemuksen parantamisen ohjausryhmä |
Aili Sova |
|
|
Opiskelijoiden vuokra -asuntoasioiden työryhmä (Rovaniemi) |
Elina Holm |
Aili Sova |
|
U -junnu ohjausryhmä |
Sienna Mansikkasalo |
Micaela Nakolinna |
|
Food&Co -ohjausryhmä |
Leevi Viljanen, Sienna Mansikkasalo |
|
|
Yhdenvertaiset koulutuspolut-hankkeen ohjausryhmä |
Anni Tainio |
Micaela Nakolinna |
|
RYHTI - Rakenteet yhteiskunnalliselle yrittäjyydelle Lappiin |
Micaela Nakolinna |
|
|
SAMOK Talous- ja järjestötoimikunta |
Jenny Anttila, esitetään |
|
|
SAMOK Ansiomerkkitoimikunta |
Leevi Viljanen, esitetään |
|
|
KIEVI-työryhmä |
Pieta Pyhtinen |
Aili Sova |

